Uudet nettisivut - New website!

Tästä eespäin vinkeimmät meiningit löytyvät tuolta:
This Blogger page is history, but Lönnroots isn't:

http://www.lonnroots.com

Kingit

Yksi suurimmista setotapahtumista on vuosittain elokuun alussa järjestettävä kuningaskunnan päivä (Kuningriigipäev), jonka pointtina on julistaa Setomaa itsenäiseksi ja valita uusi sijainen Petserin luolastoissa nukkuvalle kuningas Pekolle.

Kingit

Hetkinen. Julistaa itsenäiseksi? Ei kai tämä tapahtuma ole separatismin juuri? Miten suhtautuu Viro? Entä EU? Tarvitaanko YK:ta selvittämään tilanne?

Ehei. Mihinkään sodanjulistukseen saati separatismiin ei kuningaskunnan päivä kuitenkaan pyri, sillä tapahtuma on mahdollisimman muodollinen ja tapahtuu kiltisti yhdellä kentällä keskellä Setomaata.

Mutta suuri se tapahtuma kyllä on.

Tänä vuonna paikalle oli ahtautunut arviolta viitisentuhatta ihmistä. Paitsi setoja itseänsä, messissä oli myös paikallisia ja kaukaisempia turisteja, muita ugrikansoja - sekä roppakaupalla kojuja ja kioskeja, joista makkaraa ja pitsiä sai sulassa sovussa, rinta rinnan.

Tähän kuningaskunnan päivään kaikenlaiset kioskit sopivat vähän paremmin kuin edellisenä päivänä Saatsessa näkemäämme Päätnitsapäevan messuun.

Poikkean hieman alkuperäisestä tarinasta nyt, tätä pitää hieman aukaista.

Setojen perinteisiin kuuluu hengailla toisinaan sukulaisten haudoilla ja viettää piknikkiä perheen kesken, kaataa votkaa haudalle ja muutenkin muistella mukavalla tavalla edesmennyttä. Eilisessä, kerran vuodessa tapahtuvassa megatapahtumassa, pyhän ja hartaan sekä mukavan ja välittömän haudoilla vierailun porteilta irvisti Hello Kitty -ilmapallo. Onneksi sentään ei hautausmaan porttien sisältä. Vielä.

Takaisin Obinitsaan ja kuningaskunnan päivään ja niiden kioskien luo, jotka sopivat hieman paremmin eläville kuin kuolleille.

Pekon sijainen maan päällä valitaan joka vuosi naruäänestyksellä. Ensin kandidaatit seisovat lavalla pitämässä vaalipuhetta, sen jälkeen kansa valitsee puolensa asettumalla ehdokkaan eteen pingoitetun nauhan luo. Enemmän ihmisiä taakseen saanut voittaa.

Niin minäkin valitsin puoleni ja livahdin kannattamaan suosikkiani, jota ollaan Lönnroots-possella aiemmin päästy haastattelemaan. Kahdesta kandidaatista Vabarnan Jane osoittautui kaksi kertaa suositummaksi ja nappasi narulleen pitkälti yli kahdeksansataa ihmistä, minä mukaan lukien.

Vaikka ülembsootskan valitseminen ja kuningaskunnan päivä on jatkunut perinteenä vasta parikymmentä vuotta, edustaa kuningas (tai tarkemmin kuninkaan sijainen) setojen kasvoja maailmalla. Pestillä on suuri symbolinen ja institutionaalinen merkitys koko Setomaalle. Vähän niin kuin Niinistön Salella, joka antaa lausuntoja ja käy avaamassa kivasti kaikkea suurilla saksilla.

Murto-osa jengistä

Nyt vähän karrikoin. Niin kuin presidenttiys Suomessa, ülembsootska Setomaalla on muodollisuuksien lisäksi myös instituutio. Tittelinhaltioilla on yhteiskunnassa (tai setokunnassa) painava(hko) ja autoritäärinen asema (olkoonkin kuinka muodollinen).

Lönnroots nostaa hattua Setomaan mega-lauluemon (Anne Vabarna) jälkeläiselle ja toivottaa oikein mellevää kuningatarvuotta! Jätimme Setomaan hyviin käsiin.

- Jonne

Uusi ülembsootska mikin ääressä

***

Wannabe Setos

One of the biggest Seto events is the annual Kingdom Day (Kuningriigipäev). On this special day Setomaa declares independence and chooses a new king amongst Setos (well, king's substitute to be precise - the actual king Peko is still very much alive and sleeping in Pechory's monastery caves).

Wait what? Declares independence? Chooses a new king? Is this yet another separatist movement rising its head in the European Union?

Nope. This Kingdom Day, independence and king-stuff isn't some separatist-nationalist declaration of war, but merely a ceremonial reminder that Setos exist and celebrate their traditions and roots.

Seto kroon. The currency.

Over the years the Kingdom Day has transformed itself from a small venue to a huge event with booths and hanza, handicraft and beer. This year a whopping 5000 people were inside the Kingdom area (on a relatively small grass field). Not only Setos, obviously, but tourists too. All nibbling the same handicraft from booth to booth, all queuing to Seto Bank to buy the "official" currency of the kingdom.

All kinds of booths and hullabaloo seemed pretty suitable for this Kingdom Day event. More suitable than to the mass church event we visited the day before in Saatse.

I'm going to steer away from the subject in hand and tell you a bit more about this event.

You see, in Seto tradition visiting graves with a picnic basket is not unusual. Families gather around and sit around the family grave, eat, socialise and drink, and remember the deceased. There's nothing abnormal in this event - but combining holy and sacred with hullabaloo on the other hand is.

Päätnitsapäev is an annual big church event. Priests and other dudes roam around blessing people, people gather around the graves and spend the day with their loved ones. A nice, peaceful and holy event, one could say.

One could. But one shouldn't.

We were quite stunned to see a Hello Kitty -balloon waving to us right next to the cemetery gates. Every kind of commercial merchandise surrounded the whole event. Some people were drunk as hell. Even we saw the contrast to be quite disturbing, even though we're just mega-pagans from Finland.

Anyhow. Back to the subject and to those booths in Obinitsa, which were in a more suitable environment, so to say.

Just a fraction of the population.

The king is chosen every year by a democratic way: by voting. The two candidates stood on the stage and gave speeches to the public on how they would be the best king for Setomaa. After the brief speeches the audience forms a queue in front of the person they want to vote.

I went too. And my candidate won by a landslide. YES!

Even though the tradition of the Kingdom Day (and choosing the king) is quite young (established in 1994), the ceremony of choosing the king is no small matter. The King holds a huge symbolic role and represents Setomaa for the next year, and is well established in whole Estonia.

Hooray for the new king (queen), Jane Vabarna! We left Setomaa to good and caring hands.

- Jonne

Vabarna on the left.

Сетумаа

Setomaa vihreällä. Keskellä kulkee raja.

”Täällä setoilla ei ole tulevaisuutta.”

Vuoden 1920 Tarton rauhansopimus ulotti Viron valtionrajan jatkuvaksi koko Setomaan halki. Sitten saapui sota ja Neuvostoliitto, Neuvostoliiton mukana uudet sosialististen neuvostotasavaltojen rajat, jotka piirrettiin piirun verran lännemmäs. Viron uudelleenitsenäistymisen myötä neuvostoaikainen raja jäi ja pinta-alaltaan kaksi kolmannesta Setomaasta Venäjän puolelle. 

Olihan meidän nyt käytävä paikan päällä katsomassa, mikä Venäjällä oli homman nimi ja meininki.

Meitä oltiin kuumoteltu pitkän aikaa reissustamme Petseriin. Tapaamamme virolaiset ihmiset (ei-setot) suorastaan anelivat meitä olemaan varovaisia, etenkin kun emme osaa venäjää. Kun tähän varoitusten vuohon ynnätään vielä kaiken tähänastisen uutistulvan ihmisoikeuksien asemasta, korruptoituneesta hallinnosta, kaoottisesta liikenteestä ja karhujen kanssa painimisesta, muuttui pieni rajanylitys pieneen Petserin kaupunkiin astetta isommaksi, Virosta Venäjälle poistuminen mentaalisesti toiseen maailmaan ja helvetinkitaan siirtymiseksi.

Tallinnasta junaan. Rajalla pois junasta ja parisataa metriä tulliin. Siitä toiseen tulliin. Maahantulokaavakkeet ja leimat. Good luck, sanoi Venäjän tullimies. Lompsittiin kaksi kilometriä mummokaupunkiin, jossa suurin helvetinaukko oli ärsyttävän piskin räksyttävä suu.

Siinä se sitten kaikessa kauheudessaan olikin.

Jos Viron puolen Setomaalla näkyy alituiseen seton lippuja, ihmisiä kansallispuvuissaan, kuuluu leelottelua ja kieltä, Venäjän puolen Setomaata näkyvimmillään edustaa tyhjillään oleva Seto-maja, luostarin museon pieni nurkka sekä parinkymmenen kilometrin päässä Petseristä sijaitseva setomuseo. Täytyy käyttää koko mielikuvitusarsenaali kuvitellakseen, että Petseri tosiaan on ollut joskus koko Setomaan keskus.

Miksi näin?

Nurkka.

Ensinnäkin populaatio on Venäjän puolella reippaasti pienempi kuin Virossa. Parisataa setoa on ripoteltuna pitkin laajaa aluetta, joten yritäpä siinä sitten yhtenäiskulttuuria luoda.

Toisekseen näiden parinsadan asukkaan joukossa liki kaikki ovat mummoja. Sekä Viron että Venäjän passit omistavat nuoret ovat lompsineet jo kauan sitten joko Viron puolelle tai muualle Venäjälle opiskelemaan, ja jatkavat – tai ovat jatkamatta – omaa kulttuuriperimäänsä sieltä käsin.

Venäjällä elävä seto, Helju Tsopatalo otti meidät vastaan Petserin takaisessa pienessä kylässä, istutti alas, tarjosi mustikkapiirakkaa ja kertoi omien lastensa ja lastenlastensa elävän Virossa. Lähes koko ikänsä Petserissä asunut rouva on johtanut paikallista leelokuoroa ja opettaa nyt edelleen (kirjastonhoitajapestiltä eläköityneenä) seton kieltä ja kulttuuria paikallisessa kolmenkymmenen asukkaan koulussa. Toisinaan, mutta kumminkin.

Helju Tsopatalo

Hänen elinaikanaan on kaikki lähteneet. Lapset, nuoret ovat kaikki menneet ja perustaneet perheet, jääneet niille sijoilleen ja jatkaneet elämäänsä. Tsopatalon mielestä asuinpaikalla ei ole kuitenkaan niin väliä kuin kulttuurin jatkamisella; hänen oma jälkikasvunsa on oppinut kieltä jo kolmannessa polvessa.

Putinin Vladimir signeerasi Venäjän setot alkuperäiskansaksi muutamia vuosia sitten, ja siitä lähtien ovat setot saaneet paitsi virallisen vähemmistökansan statuksen, myös rahaa. Maalehden mukaan 47 miljoonaa ruplaa (nykykurssilla 720 000€) postitettiin hallinnolta Setomaan edistämiseksi.

Seto-maja

Rahoilla ostettiin paitsi käyttökaluja, myös annettiin setoille. Jokainen, joka muutti Virosta takaisin omille kotiseuduilleen Venäjän puolelle, lahjoitettiin 50 000 ruplaa (n. 765€).

Jokunen tuli.

Meille oltiin sanottu aiemmin vähän kahtalaista tietoa Venäjän puolen Setomaan tilanteesta. Toisaalta kerrottiin, että kyllä siellä kaikki toimii vielä tosi hyvin ja setoilla on hyvä olla. Mutta toisaalta taas kukaan ei oikein osannut sanoa, kuinka kauan ja miten setot näkyvät Petserissä.

Toukokuussa avattu Seto-maja loimotti autiona, kun sinne kolmena päivänä yritettiin. Tsopatalon mukaan siellä ”saattaa tapahtua jotakin ensi vuonna”, aiemmin tapaamamme virolais-setoaktiivin mukaan siellä tuskin tapahtuu mitään. Kukaan ei oikein osaa tietää, mitä ja missä tapahtuu – ja miksi.

Tsopatalo puhui pitkään ja hartaasti. Jopa kaiholla. Ei täällä enää ole kuin hajanaisia hökkeleitä. Sata vuotta sitten oli vielä parikymmentätuhatta setoa näillä alueella, kymmenen vuoden päästä tuskin yhtään.

”Toivottavasti joku vielä joskus muistaa, että täällä oli setoja.”

Tsopatalo sanoi tämän ja oli hetken vaiti. Pian hän nousi ylös toimittamaan meille seuraavat satsit mustikkapiirakkaa, joita söimme suut sinisinä ja hiljaa.

Mustikat oli vastapoimittuja.

**

Green = Setomaa. See that line crossing it? Yep, the border.

”The Setos don’t have a future here.”

Before the WWII, Estonian border used to strech all the way over Setomaa. Then, suddenly came the war, along came the Soviets, and the Russian border was moved slightly to the left (pun not intended). Estonia gained its reindependence in 1991, but the Soviet-era border remained, leaving Setomaa in between two nations.

We just had to go to Russia to check out, what was the deal with Setomaa and  Russia.

The Seto flags are aplenty in Estonia. Traditional clothes are seen everywhere, leelo is sung every day in nearly every nook and cranny, Seto language can be heard if you listen carefully.

One could easily think this would also be the case in Russia’s Setomaa.

How wrong can one be.

There were just few visible fractions of Setomaa seen in Pechory. The recently opened Seto-house (opened with a grand fanfare this spring) was empty and felt almost like abandoned. The local monastery’s museum includes a small corner of Seto-stuff, but that’s about it. You’d really have to imagine hard to picture Pechory as the former capital of Setomaa.

Why’s that?

First of all the Seto population is way smaller than it is in Estonia. Just barely over few hundred Setos remain in the vast area behind the Russian border. How can anyone keep the culture alive in these conditions?

Second of all, nearly all are elderly among these few hundred Pechory Setos. The young ones have gone to Estonia or to larger Russian cities long ago (mainly to Estonia due to Russian Setos having two nationalities and passports: both Estonian and Russian).

The population doesn’t grow. It dimishes. Quickly.

A Pechory Seto, Helju Tsopatalo, met us in a small village outside Pechory, treated us with blueberry pie and coffee, and told us her life story. She has lived in Pechory near her whole life, has seen the Soviet era and the re-established Russia, seen her children moving to Estonia and staying there.

Tsopatalo herself didn’t move to Estonia, even though she’s also free to do so.

”This is my home.”

Setos are an official minority in Russia. That means money. According to Maaleht 74 million roubles (approx. 720 000€) was handed to (Russia’s) Setomaa to keep the culture alive. The money was used to buy tools, but also given to Setos. Everyone who moved back to Russia’s Setomaa, were given 50,000 rubles (approx. 765€).

Some came. That’s about it.

Helju Tsopatalo

Our feelings were pretty mixed about the current situation in Russia’s Setomaa. On the other hand the government handed some money and regocnizes Setos as indigenous people. On the other hand it does nothing else to promote the dying culture.

The big, big ponder is on the abandoned-like Seto-house in the very center of Pechory. According to Tsopatalo, something ”might happen there next year”. Formerly met Estonian-Seto claimed us few weeks ago: ”meh”.

Go figure.

Tsopatalo seemed to be a bit sad talking about the current state of Setos in Russia. Fewer people are left every day. Somewhat 100 years ago there was approximately 20,000 Setos in this region. Ten years from now, and there might be none left.

”Hopefully someone will remember, that there were Setos”

Tsopatalo said that and sat silent for a while. Suddenly she stood up, and entered the kitchen to bring us even bigger slices of that mouthwatering blueberry pie.

So we sat there in silence, ate pie with blueberry coloring our lips blue in a country, whose minority is dying out.

The blueberries were freshly picked.

Anatomy of a song

In English below!

Lönnrootsin visiona on paitsi tsekkailla kansan meininkejä, mutta myös lisäksi sukeltaa kieleen ja kulttuuriin musiikin kautta, opiskella sävelkulkuja ja luoda uusi paikalliskielinen kansanlaulu.

Teimme sen. Setonkielisen laulun.

Kun virallista kielioppia eikä kirjakieltä ole, kulkee sana pitkin laulua. Ja se laulu: se on kulttuuriperintöä. Setoa on pitänyt pitkälti elossa (Unescossakin oleva) leelo-lauluperinne. Koko kulttuurin peruskivi on muurattu laululle. Siinäpä vasta saappaita täytettäviksi.

Ote lyriikasta. Vielä jäi virhe: Soome on setoksi Soomõ.

Emme yrittäneet ryhtyä leelottelemaan, sillä suomalaisten yrityksestä ottaa suoraan haltuun polyfonista kuorolaulua ei olisi varmastikaan tullut edes sitä kuuluisaa lasta eikä shaibaa. Sen sijaan poimimme muutamia kohokohtia leeloperinteestä, joita sovellettiin uuteen setonkieliseen biisiimme.

Toisto.
Aihe.
Pienellä alueella liikkuva melodia.

Setokuorot laulavat vähän milloin mistäkin aiheesta (monesti myös improten), joten aihe oli helposti meidänkin löydettävissä. Lähdimme rakentamaan leelomiestenkin monesti suosimaa vierailulaulua (jossa leelotellaan siitä, minne mentiin ja mitä tehtiin ja mitä nähtiin, kauanko oltiin ja kaiketi myös siitä, paljonko hanzaa juotiin).

Niistä komponenteista lähdettiin rakentamaan. Tartuimme aapiseen ja aloimme lukea.

Seton kieli poikkeaa viron kielestä jonkin verran. Kieli on jäänyt ns. taskuun Viron kaakkoiskulmaan ja jäänyt Lidia Sillaotsan mukaan "arkaaiseksi" pohjoisviron hiljalleen kehittyessä viralliseksi kieleksi. Tämän(kin) tähden seton kielessä on suomen kieltä muistuttavia sanoja, joita ei (pohjois)viron kielessä ole.

Juliste

Pyhä / susi / sõsar (sisar) / veli / pesä / tütär (tytär) / elämä / häkelüs (häkellys)

Näyttääkö tutulta?

Osaan itse jonkin verran viroa, joten itse setonkielisen sanamaailman luominen ei ollut niin raskas työ kuin vaikkapa lähempänä Uralia olevien sukulaiskielten kanssa (esimerkiksi ersänkielisen biisin valmistaminen tulee olemaan kyllä hikinen urakka, jos joskus pääsemme matkoillamme sinne saakka).

Kun biisi oli valmis, oikoluetutettiin kappaleen sanat vielä setoa äidinkielenään puhuvalla, ja yllätykseksemme huomattiin, että varsinaisia kielioppivirheitä oli vain muutama hassu.

Great success, sanoisi Borat. Niin mekin.

Ankaraa oppimista seurasi muutama päivä. Kun biisi oli kaalissa ja laulun setomuunnelmat hallussa, suuntasimme käynnissä olleille Ostrova Festivaaleille rynnäkkönä kysymään, saisimmeko tulla esiintymään festareille.

Pitkin kevättä oltiin oltu festivaaleille jo yhteydessä, mutta vastausta ei herunut - ei sitten millään. Ei minkäänlaista. Yritimme sekä englanniksi että viroksi - paikallinen fikserimme Kairi yritti myös - mutta kukaan ei tohtinut takaisin vastata. Niin me ajettiin alueelle, läpäistiin turvamiesten kyselyt, päästiin sisään maksamatta, yhytettiin festarin johtaja ja kysyttiin suoraan:

Tere, mees. Kas saame mängida?

- Saammeko esiintyä huomenna alueella? me kysyimme.
- Sopii, hän vastasi. - Kello neljä. Päälavalla.

Seuraavana päivänä läpäistiin taas turvamiesten armeija ja luikahdettiin alueelle, odotettiin kiltisti vuoroa, hypättiin aidan yli bäkkärille ja aina lavalle saakka.

Kämmeniä hikoilutti, verensokeri oli matalalla, oksetti.

Jotenkin vieraalla kielellä esiintymiseen ei vain totu. Englanniksi kyllä on varma pohja, viroksi vähän hatarampi, mutta että setoksi. Oh uh hoh.

Tsau, me olemme Lönnroots Suomesta, minä alustin viroksi ja sönkkäsin asiamme. Kylästämme ja hengaamme suomalais-ugrilaisten kansojen parissa ja teemme uuden kansanlaulun. Jotenkin noin.

Aloitimme. Soitimme. Lauloimme setoksi. Omaan monitoriin kuului pelkästään Juhon ukulele eikä mitään muuta. Kuumotti. Sanat tulivat suusta, vai tulivatko, en ole tismalleen varma. Jotenkin se biisi oli yhtäkkiä ohi, katsojat ryhtyivät taputtamaan ja me kumarsimme. Palasimme takaisin nurmelle. Söimme. Nousimme autoon ja takaisin Värskaan.

Hyvin meni.

Itse keikkataltiointi tullaan julkaisemaan syksymmällä, mutta tässä pientä esimakua itse biisistä. Tämä nauhoitus on tehty Tallinnan taivaan alla muutama päivä keikan jälkeen. Teille, kaikille kolmelle, jotka olemme mielikuvitelleet sinne vastaanottimien ääreen.

Kiä mi olõ, mi olõ Soomõst // Ketä me olemme, me ollaan Suomesta
Lätsi Setomaale kauma // Lähdimme Setomaalle käymään
Om Uma leht ni uma rahvas // On Uma leht (Oma lehti) ja oma kansa
Ni seto kiil ni ilolinõ // Ja seton kieli niin kaunis

Setomaa - katõ ilma veere pääl // Setomaa - kahden maailman rajalla

Mi opnu ni mi nännü olõ // Me olemme oppineet ja nähneet
Soomõ keeleh ni seto keeleh // Suomen kielessä ja seton kielessä
Pallo sammu sõnnu omgi // Niin paljon samoja sanoja onkin

Ma kõnõlõ seto keeleh / soome keeleh // Minä puhun setoksi / suomeksi

Pühä (pyhä) / susi / sõsar (sisar) / veli / pesä / tütär (tytär) / elämä / häkelüs (häkellys)

- Jonne

***


Lönnroots' grand idea is to visit (nearly) every Finno-Ugric nation, explore the culture and to compose a new song in that language.

Lyrics. Still a mistake there: Soome (Finland) is Soomõ in Seto.

So we did. Oh man.

We didn't even try to sing the leelo-way, because the polyphonic singing tradition is so difficult, that we would've just messed it up and ended up crying. (Hats off for the leelo-singers, oh boy!) Instead we took a slice there and a component there, which we inserted to our very own Seto song.

Repetition.
Subject (what's the song about).
Melody.

Seto choirs sing (and improvise) literally about everything, so we had no difficulties finding the subject to our tiny little song. We ended up composing a song about Finns coming to Setomaa to explore stuff. That seemed to be a good idea, as many Seto songs are about traveling.

We also made a poster!

When the composing was ready and the components figured out, we were ready to commence a hardcore Seto-language-learning-workshop. Cause, you know, you kinda have to have words in order to sing a song about traveling.

So we did. We loaned the Seto ABC-book, looked at the pictures, mumbled words, wrote them down,  mumbled some more, and finally gave the paper to a Seto to read our mumblings through. To our surprise there were only a couple of grammatical mistakes. Oh what geniuses we are!

Now we had the song with lyrics, but nowhere to perform. Luckily there was Ostrova Festivals, held in Setomaa at the time we were there. We took the car, drove a bit, passed the security without paying a ticket, met the head chief and asked:

- We have a new Seto song. Can we come and perform it?
- Okay, he replied. - Tomorrow at four. On the main stage.

The next day we passed the security, arrived to the area, waited for our turn, jumped over the fence to the backstage and went onto the stage. Palms were sweating, blood sugar levels hit all time low while a tiny little cute vomit was playing peek-a-boo in our throats.

Gee, sir. May we play?

Hi, we're Lönnroots from Finland, I told the masses in my weird not-so-good Estonian. We came to Setomaa to learn Seto language and to perform our brand new song. Or something like that.

We started playing. We sang in Seto. I was blushing like bruises. Words came out from my mouth, or did they, I'm not sure. All of a sudden it was all over, people started applauding, and we bowed. We jumped over the backstage-fence, ate, hopped onto the car and drove back to Värska.

Went well, I suppose.

The actual gig will be published in autumn, but here's a little something for all of you five eager fans. This recording is made in front of the Estonian Ministry of Finance couple of days after our performance in Ostrova.


Kiä mi olõ, mi olõ Soomõst // Who are we, we're from Finland
Lätsi Setomaale kauma // We went to visit Setomaa
Om Uma leht ni uma rahvas // There's Uma leht (Own magazine) and there are people
Ni seto kiil ni ilolinõ // And Seto language so pretty

Setomaa - katõ ilma veere pääl // Setomaa - between two borders

Mi opnu ni mi nännü olõ // We've learnt and seen (things)
Soomõ keeleh ni seto keeleh // -
Pallo sammu sõnnu omgi // There are so many similar words in (both) Finnish and Seto

Ma kõnõlõ seto keeleh / soome keeleh // I'll speak in Seto / in Finnish

Pühä (holy) / susi (wolf) / sõsar (sister) / veli (brother) / pesä (nest) / tütär (daughter) / elämä (life) / häkelüs (confusion)

- Jonne

Roadtripping - and other short stories

In English below!

Emme ole virolaisia emmekä venäläisiä. Olemme setoja.

Jaani jututtaa mehtää.

Viikonloppuna aikataulumme oli niimoodi haastatteluista vapaa, että saimme otettua auton alle ja lähdettyä seikkailulle ympäri Setomaata. Kolme miestä ja yksi auto kiitivät halki sekametsien, ohi kattohaikaroiden ja läpi pienten kylien pysähtyen aina sinne, mikä kulloinkin sattui näyttämään mielenkiintoiselta. Kuvittele vapaus, vauhdin hurma, tuulessa leijuvat tukat ja kaikki muutkin Hollywoodin elokuvista tutut poikaretkueen jäynät. Semmoista meillä oli.

Tai melkein.

Ensin päädyimme Obinitsaan, joka on tämän vuoden suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Kaupunki tosin on sanan merkityksen liioittelua - tapaamamme setukaisrouvan mukaan "täällä asun minä ja sitten naapurissa on toinen ja sitten on pari muuta". Kolmisensataa, tietää internet.

Lidia

Mainittuun rouvaan, Lidia Sillaotsaan, törmäsimme aivan sattumalta pysähdyttyämme Obinitsan piskuisen setukaismuseon juureen. Hän seisoi vanavara -majassa pitämässä sadetta ja myymässä vanhoja tavaroita. Ounastelimme hänen olevan mielenkiintoinen jututettava, mutta hän osoittautuikin melkoiseksi tietopankiksi.

- Oletteko seto? me kysyimme.
- Tietysti! hän vastasi. - Minä asun tuossa ihan vieressä. Tulkaa kylään.

Niin me menimme ja jutustelimme kolmatta tuntia. 83-vuotias teräsmuori paljastui setomuseon entiseksi johtajaksi, joka aikanaan piti "päivittäin neljän tunnin luentoja turisteille". Juttua riitti niin vaatteista historiaan, historiasta nykypäivään ja pikkuisen myös tulevaisuuden puolelle.

Me istuimme pöydän ääressä kuin oppipojat. Istuimme ja kuuntelimme. Hörpimme välillä Lidian tarjoilemaa piparminttuteetä ja kuulimme tarinoita Setomaalta. Kuulimme Neuvostoliiton ajoista, jolloin seton kieltä ei suvaittu. Kuulimme kyydityksistä, 90-luvun vapautuvasta Virosta ja setokulttuurin "toisesta heräämisestä", joka hiljalleen on nousemassa uudelleen kohoavana itsetuntona ja -tietoisuutena - huolimatta siitä, että vielä 15 vuotta sitten "setona oleminen" saattoi olla asia, joka pidettiin visusti omana tietona.

Mutta nuoret eivät puhu. Eivät käytä kieltä, kertoi Lidia.

Otimme kaiken videonarulle (eli perästä kuuluu!), kiitimme kauniisti, ojensimme Lidialle suklaakonvehtirasian ja painuimme autoon kohti seuraavaa päivää ja kaatosadetta.

Sunnuntain ohjelmistossa oli muutama päivä aiemmin Ahtolta kuultu kuuma vinkki: kirmas, paikallinen juhla. Pyhien heppujen mukaan on nimetty vuosipäiviä, joissa tanssitaan ja leelotellaan - ja vedetään paljon hanza-viinaa. Kaksin käsin. Juhlapäiviä on niin monta kuin on pyhimystäkin, ja joka kylällä on oma bileensä. Kirmakset pidetään ns. fiiliksen mukaan: paikalle keräännytään, kun päivätyö on tehty.

Mekin tulimme paikalle, joskin paria tuntia liian aikaisin. Ennätimme jo luulla, että sateenpieksemään Uusvadan kylään ei tule ketään, mutta piipahdettuamme välillä muualla huomasimme parinkymmenen ihmisen kerääntyneen yhteen juhlimaan - ja juomaan. Leelokuorot puhkesivat parilla puolella kenttää, hanuri soi ja viina virtasi. Pyhän Pietarin kirmas oli käes.

Aloimme jutustella vanhemman kuoroherran kanssa leelosta. Paul Vahelaan nojasi kävelykeppiinsä ja kertoi yhtäkkiä oman elämäntarinansa, pyysi mukaansa ja näytti meille viidenkymmenen metrin päässä olevan lapsuudenkotinsa. Kertoi taas neuvostoajoista: lapsia oli paljon, ruokaa vähän eikä seton kieltä ollut hyvä käyttää. Osoitti kepillään lautakasaa ja sanoi kaiken nykyään mätänevän. Vei meidät katsomaan saunaa ja puhui siellä kylvenneistä tytöistä. Pysähtyi välillä nojailemaan ja sanoi nauttivansa invalidieläkettä, mutta sekin on niin pieni. Niin pieni ja olematon, vaikka invalidieläke on suurimpia Virossa saatavia.

Me kaksi ja Paul.

Cliffhangeriin jätämme tämänkin tältä erää, mutta tulemme taatusti palaamaan ko. herraan myöhemmin. Nimittäin nämä oppipojat kuuntelivat. Ja filmasivat kaiken.

Kirmaksella meitä pidettiin kuin herran kukkarossa. Kyläjuhlat ovat kaikille vapaat, joten meillekin kaadettiin hanzaa ja suotiin samanlaisia hymyjä kuin niin kaikille muillekin.

Raul Kudre

Maanantaiaamuna päivittelimme kirmaksen ystävällisyyttä Värskan kunnanjohtaja Raul Kudrelle, jonka työhuoneeseen rynnistettiin kameroinemme. Raul vastasi päivittelyihin ja kysymyksiin kohteliasti, säntillisesti, huolellisesti ja kärsivällisesti. Utelimme Setomaan tilanteesta ja meiningistä ja tulevaisuudesta. Kuten Suomen syrjäseutu, myös Viron maaseutu tyhjenee hiljaksiin pois. Jotain täytyisi keksiä sekä maaseudun että setokulttuurin elävöittämiseksi.

Turismi on (ainakin jonkinlainen) vastaus molempiin kysymyksiin.

Voisiko jossain skenaariossa turismille käydä kuin Lapin asukkaiden silmissä Lapin matkailulle? (Jotkut Lapin asukkaat ovat nyreissään kaiken maailman hulabaloosta ja massasta, joka änkeytyy Lappiin katselemaan neljäntuulenhattuja ja koreaa julkisivua, vaikka totuus on paljon muutakin ja jotain toista). Raulin mukaan ei, ei ainakaan vielä. Turismille on vielä "tilaa kasvaa".

Mutta nuoret eivät puhu. Eivät käytä kieltä. Vai käyttävätkö?

Raul mietti hetken kunnes vastasi. Paikallisessa päiväkodissa käytetään seton kieltä, koulussa (opetusohjelman sallimissa rajoissa) myös. Musiikkikoulussa voi soittaa setokaiskulttuurin ominaisia soittimia. Yritys kulttuurin ja kielen säilyttämiseen ruohonjuuritasolla on ainakin kova.

Setukaisnuoret lähtevät mahdollisesti työn perässä pois, henkilöstä riippuen joko tuntevat itsensä setukaisiksi tai eivät, saattavat tulla takaisin tai eivät. Kulttuuri ja kieli elää yhä, elää vielä huomennakin.

Melkoista hommaa.

Tämän kaiken seikkailun lomassa ollaan yritetty ottaa selvää seton kielestä, oppia sitä niin kuin Kiven veljekset, soiteltu kitaraa, ukulelea ja huilua sekä koetettu niveltää, mitkä osaset setokulttuurin lauluperinteestä voidaan ketterästi lainata meidän uuteen setonkieliseen kansanlauluun, joka tullaan esittämään ensi lauantaina mahdollisimman julkisesti jossakin.

Tätä ja paljon muuta. Seuraavat päivät pitävät sisällään paitsi ankaraa seton kielen opiskelua, myös lisää haastatteluja, kohtaamisia ja savusaunaa. Paljastelemisiin!

- Jonne



***

We are not Estonians nor Russians. We are Setos.

Our schedule for the weekend was so free from interviews, that we had time to go on an adventure around Setomaa, by car. Three guys and one car flew across forests, by white storks and through little villages stopping wherever something interesting was to be found. Imagine freedom, thrill of speed, hair waving in the wind and all the other possible road movie -Hollywood cliches. That’s exactly what is was like.

Almost.

Jaani & Jaanikivi

First we ended up in Obinitsa-city, which is this years Fenno-Ugric capital of culture. Calling it ”city” is bit of an exaggeration though - quoting a Seto lady we interviewed ”there's me and my neighbour and another and a couple of others (living in Obinitsa).”

The lady mentioned (Lidia Sillaotsa) was standing in a ”vanavara-maja” when we met her - safe from the rain, selling old things. We figured that that interviewing her would be quite interesting, but she turned out to be a real information-bank.

- Are you a Seto? We asked.
- Of course! She answered. - I live right next door. Come visit.

And so we went and talked for three hours. This 83 year old lady turned out to be the former director of the Seto-Museum, in which she held ”four hour lectures daily for tourists”. She had many stories ranging from clothes to history, from history to the present day - and a little bit to the future also.

We sat at the table like schoolboys. We sat and listened. We drank peppermint tee offered by Lidia and heard stories about Setomaa. We heard about Soviet times, when the Seto language was not tolerated. We heard about deportations to Siberia, about re-independent Estonia of the 90s and the ”second awakening” of the Seto culture, which slowly is growing as rising self-confidence and self-awarness.

Lidia

- But the young people don’t speak. They aren’t able to use the language, Lidia concluded.

We filmed everything (you’ll see later!), thanked nicely, handed a box of chocolates to her, headed towards the car, towards the next day and towards the pouring rain.

We had received a hot tip from Ahto: Kirmas, a local party. Special days have been named after holy dudes, when people gather to dance and sing Leelo-songs - and to drink a lot of Hanza-liqour. There are as many special days as there are saints, and each village has their own celebration. The party is organized casually: people show up when the days work is done.

We also showed up, although couple of hours early. We already thought that nobody would show up to rain drenched Uusvada-village, but after a brief visit elsewhere we where happy to see a gathering of about 20 people. Leelo-choirs bursted singing around the field, accordion and garmoshkas rang and Hanza was flowing. Kirmas of Saint Peter oli käes.

We started chatting with an elderly member of the choir about Leelo. Paul Vahelaan leaned on his walking stick when he suddenly began to tell his life story, and asked us to follow him to his childhood home. And once again we found ourselves in the middle of a wonderful history lesson - we heard about Soviet times, where children were a-plenty, there was little to no food, and Seto language was something to use with consideration. He leaned on his cane, took us to his sauna and told us about the girls that bathed there, about rotting piles of wood on his yard, and about his disability pension, which is so so so so small and tenuous (despite being one of the biggest pensions available in Estonia).

We’ll leave this to a cliffhanger, but we will surely return to this gentleman and to his stories later. Because we listened. And filmed everything.

Us & Paul

On Monday morning we stormed into the office of the mayor of Värska, Raul Kudre. Raul answered kindly to our questions politely, precisely and patiently. We asked about the current situation and the future of Setomaa. As is the case with periphery in Finland, Estonian countryside is quietly draining away. Something has to be done in order to revitalise the Seto culture.

Tourism is (one of) the answer(s).

Raul Kudre

In Finnish Lapland some locals react negatively towards all the hassle and toward all the tourists, who cram themselves to Lapland, take photographs and endless selfies with four wind hats. Could it be possible, that the same kind of development would happen in Setomaa, if the tourists kept coming in hordes?

According to Raul, the answer is "no". There are no problems with tourists, and there is even room to grow for tourism in Setomaa, as the quantity of tourists isn't that huge.

We also asked about the current situation with the Seto youngsters (remember what Lidia said about kids not speaking Seto? That one).

Raul pondered this one for a moment, before giving his views on things. The Seto language is taught both in daycare and in the local school. At the music school one can choose to play traditional instruments.

So at least there's will to preserve the Seto culture. Many move out, few move back. What the future will unfold? Who knows.

Oh boy.

In between all this adventuring we’ve been trying to learn the Seto language. By guitar, ukulele and the flute we've tried to find the characteristics which can be transferred to our new Seto song (which will be performed next Saturday, as publicly as possible).

Following days will consist of diligent language learning, more interviewing, more meetings and one savusauna. Butt naked!

-Juho

Just another day in the office

In English below!

Yksi ultimaattisista tavotteistamme on tavata setukaisaktivisteja - ja törmäsimme heti yhteen. Ahto Raudoja on paitsi Seto Instituutin johtaja, myös kattofirman pomo. Hyppäsimme miehen kyytiin tsekkaamaan hänen päivänsä kulkua ja kuulostelemaan, minkälainen on aivan tavallinen instituutin miehen työpäivä.

Ajoimme. Ja ajoimme. Taas ajoimme. Pakkasimme Ahton mukana puuta. Purimme kuormia. Taivastelimme kattoja ja elämää Etelä-Viron taivaan alla. Ja helevetin monen paarman myös.

Seto Instituut perustettiin vuonna 2010 edistämään setukaiskulttuuria. Instituutin varsinainen toimipiste ja sydän sijaitsee Värskassa, Seto Talumuuseumin kätköissä olevassa huoneessa, joten mitenkään massiivisesta palatsista marmorilattioineen ja rypäleitä syöttävine palvelijoineen ei ole kyse. Merkillepantavaa laitoksen toiminnassa on, että se pyörii - edelleen - ilman valtion tukea. Projektirahoja kulttuurin edistämiseksi perustetulle instituutille kyllä jonkin verran liikenee, mutta yrityksistä huolimatta ei valtion jengi tiputa hilloa toiminnalle ensinkään. Kaksi ihmistä työllistävä instituutti pyörii pitkälti talkoilla, ja vaikka molemmat työllistetyt saavat tekemisistään korvauksen, paiskii pomokin päivittäin töitä myös toisessa firmassa(an).

Palkkeja pakkaamassa myös Jaani.

Leijonanosan päivästä Ahto toimitti kattotöitä ja sulavasti kattofirman hommien päätyttyä siirtyi seuraavalle työmaalle, instituutin palvelukseen. Niin mekin päädyimme lopulta Tarttoon, jossa Ahto asettui puisen talon puiselle penkille ja ryhtyi miettimään seuraavan instituutin julkaisun taitto- ja painohommaa.

Viron valtionrahoituksen koukeroista sen enempää tietämättä en osaa itse ottaa järeämmin kantaa, miksi riik on niin nihkeä antamaan avustusta, mutta kolmen sekunnin analyysin pohjalta kummeksun. Instituutti on pieni ja julkaisee tasaiseen tahtiin esimerkiksi setonkielistä kirjallisuutta ja kulttuuriraporttia, mutta on yksi suurimmista tahoista, joka julkaisee järjestelmällisesti kirjakieletöntä seton kieltä.

Seuraa lisää kummeksuntaa.

#vaintaittojutut. Ahto vasemmalla.

Kun kyseessä on näin pieni kansa, voisi luulla, että Viro olisi kieli pitkällä säilyttämässä sen kulttuuriperintöä. Vai liekö sittenkin kyse siitä, että seton kieltä pidetään yleisesti Virossa yhtenä eteläisistä murteista - ja setoa lähinnä oleva võron kieli on instituutteineen massiivisempi? Vai onko instituutti liian "nuori" saamaan avustusta?

Mene ja tiedä.

Hankala on kuitenkaan kuvitella skenaariota, että Viron valtio suoranaisesti dissailisi setoa, semminkin kun seton kulttuuri kansanvaatteineen, Unesco-leeloinen ja ortodoksiperinteineen on täysin omaleimainen kulttuurinsa. Setoa näkee harva se päivä mediassakin, sillä Obinitsa toimii tämän vuoden suomalais-ugrilaisena kulttuuripääkaupunkina ja tämän myötä setukaiset yleisemminkin ovat jatkuvassa valokeilassa. Lisäksi valtionpäämies Ilves on niin symppis jätkäkin ja hengailisi varmasti meidän suomalaistenkin kanssa, jos tuntisimme paremmin (etkös vain, Toomas? Ostettaisiin jostain voileivät ja mentäisiin piknikille Toompealle, meillä olisi shortsit ja aurinkorasvaa selässä, istuttaisiin ja katsottaisiin aurinkoon hitsarinlaseilla, nauraisimme - oi nauraisimme niin paljon, koska aurinko on pelkkä pieni tennispallo - ja elämä olisi myös tennispallo, joka pysyy kentällä eikä livahda laidan yli!)

Ahto ennätti kaiken kattohommailun ja kirjantaittamisen lomassa heittää meille vinkkejä siitä, mitä tapahtuu ja missä, minne kannattaa mennä ja nähdä. Käymme hiippailemassa myöhemmin mm. savusaunassa, leelokonsertissa ja haastelemassa tarkemmin sekä Ahton että muiden setukaisaktiivien mietteitä. Myöhemmin, eksyessämme vielä Venäjän Petseriin, tarkastamme ja selvitämme, mitä oikein vasta-avatun setomajan ovien takana tapahtuu. Onko kyseessä vain byrokraattinen silmänkääntötemppu vaiko sittenkin maja, jossa Venäjän puolen setukaiset voivat edistää kansansa asemaa.

- Jonne


****

One of our ultimate goals is to meet Seto-activist - and we bumped in to one immediately. Ahto Raudoja is not only the leader of Seto Institute, but also the boss of a roof manufacturing company. We hitched a ride with him to check out his typical working day. 

We drove. And drove. And drove some more. We packed wood into a trailer with Ahto. We unpacked wood from the trailer. We wondered the wonders of roofs and life under the sky of Southern Estonia. With many horseflies buzzing around us. Constantly.

Seto Instituut was founded in 2010 to promote the Seto culture. The actual office and heart of the institute is located in Värska, in a room inside Seto Talomuuseum, so this is not your typical marble floored palace with grape-feeding-servants kinda institute. Noteworthy about this institute is, that it still runs without official state funding. Some project funds are granted to this culture promoting institute, but despite efforts no money is granted from the government. So: with two employed by the institute, it is run by mostly with voluntary work. Although both employees receive pay from their work, the boss still works another job (in his own company).

Lion’s share of the day Ahto worked with roofing works, and when the work with roofs was done he moved smoothly from one to another, from roofing to instituting. So we ended up in Tartu, where Ahto sat on a wooden bench in wooden house and started working with the institute's next publication.

Roofing man hero(es).

Working with different works is a work for a worker. Work-work'a'diddly-work.

Without any knowledge on the intricacies of government funding, we can’t really take a stand on the matter of why the riik is reluctant with contributions for this specific case. Still, after a swift three second analysis we were a bit baffled. Despite being a small organisation, Seto Institute releases publications (like literature in Seto language and culture reports) at a steady pace, and is one of the biggest organised publishers of Seto language.

More wondering follows.

Considering the small number of Setos, one would think that Estonia would be more than willing to preserve its cultural heritage. Or could it have something to do with fact that Seto is widely thought to be one of the dialects of Southern Estonia (and the language closest to Seto - Vōru - has much more established situation with its institute and all)? Or is the Seto Institue too ”young” to receive funding?

Go figure.

Working with the next publication. Ahto on the left.

It is hard to imagine, that the government of Estonia would actually ignore Seto - taking account that Seto culture with its original clothing, Unesco-Leelo’s and rich orthodox-traditions is a totally unique and distinctive culture in Estonia. Seto is often seen in different medias, because Obinitsa is this year’s Finno-Ugric capital of culture. President Ilves is also awesome and a nice guy and would probably hang out with us (would you, Toomas? We'd go and buy sandwiches, sit on Toompea and (safely) watch into the sun - oh how we would laugh, laugh the day away, as the sun is just like the world - warm and controllable and filled with incontrollable love).

Between all the roof works and layout works Ahto found time to tell us what is happening and where, where we should go and what we should see. Later on we’ll visit among others in a smoke sauna, Leelo concert and interview Ahto and other Seto activists more. More later, when we wonder to Pechory in Russia, we’ll figure what’s happening behind the doors of recently opened Setohouse. 

- Juho